torstai 4. huhtikuuta 2019

Joukkorahoitusyhtiöt

Maailmalla ja myös Suomessa ovat joukkorahoitusta hyödyntävien start up ja kasvuyritysten määrät lisääntyneet huimasti. Vuosittain Suomessakin näissä rahoitusanneissa liikkuu kymmenien miljoonien summat. Mitä joukkorahoitus on?  Sen voisi karkeasti määritellä että näissä anneissa sijoitussummat tulevat suurelta joukolta ja yksittäiset summat ovat pieniä. Lisäksi joukkorahoitus toimii netissä.  Nettipohjaisia alustoja joukkorahoitukseen onkin syntynyt useita vuosien mittaan.
www.freeimages.com


Joukkorahoituksen muotoja on muutamia erilaisia. Ne voidaan jakaa osake-, laina-, vastike- ja lahjoitus pohjaiseen joukkorahoitukseen. Itse olen lähinnä kiinnostunut osakepohjaisesta rahoituksesta, jolloin saan sijoittamieni rahojen vastineeksi yrityksen osakkeita. Tällöin on mahdollista saada osakkeista tulevaisuudessa myös tuottoa.

Joukkorahoituksessa on piensijoittajalle kuitenkin eittämättä suuria riskejä ja ihan käytännön hankaluuksia. Yksi suurimmista on se, että osakkeille ei löydy kauppapaikkaa eli kun olet sijoittanut joukkorahoituksen kautta, et oikein mitenkään voi käydä kauppaa niillä. Sijoituksista tulee väkisinkin pitkä aikaisia siihen asti kunnes yritys esimerkiksi listautuu tai se myydään suuremmalle yritykselle.

Hyvin harva joukkorahoituksen kautta rahaa hakeva start up tai kasvuyritys, joiksi nämä yleensä määritellään, on ollut mielestäni menestys niihin sijoittaneille tähän asti. Yrityksien pre-money arvostukset joukkorahoitusalustoilla ovat usein mielestäni korkeita ja hinnoittelevat tulevaisuutta turhan ruusuiseksi. Yleensä luvatut kasvuprosentit eivät toteudu ja valuaatioista jäädään. Näiden syiden takia tarvitsee olla hyvin tarkka mihin rahoituksiin osallistuu ja pitää riskit mielessä, että voi myös menettää sijoittamansa rahat.

Mutta toisaalta kasvuyrityksiä ja start up firmoja on mukava tutkia ja lukea niiden tulevaisuuden tavoitteista. Siellä voi taustalla olla todella mielenkiintoisia tarinoita ja historiaa. Osan kohteista voi ohittaa suoralta kädeltä ja osa päätyy tarkempaan tutustumiseen. Itse olen osallistunut muutamiin joukkorahoituksiin Invesdorin kautta. Näet ne minun sijoitukset välilehdeltä. Osa niistä on ollut tietoista yrityksen toiminnan tuentaa ja osalle näen todellista tulevaisuuden tuottopotentiaalia. Listaan tähän lopuksi muutamia alustoja joita itse käytän ja joiden sivuilla säännöllisin väliajoin käyn tarkistamassa parhaillaan auki olevat rahoituskampanjat.



Invesdor
https://www.invesdor.com/fi

Fundedbyme
https://www.fundedbyme.com/en/

Crowdcube
https://www.crowdcube.com/

Springinvest






keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Yritysesittely: Transalta Renewables

Transalta Renewables (TRSWF/RNW)


Puhtaampi energia on tällä hetkellä Suomessa vaaliteemana ja pinnalla uutisissa päivittäin. Tilanne on myös muissa länsimaissa hyvin samanlainen. Poliittiset päätökset tulevat myös tulevaisuudessa ohjaaman puhtaan energian käytön lisääntymiseen, puhutaan sitten aurinko-, bio- tai tuulienergiasta.

Tässä kirjoituksessa esittelen energialaitoksia omistavan Kanadalaisen Transalta Renewables yrityksen. Yritys omistaa tuuli-,vesi-, aurinko- ja kaasuvoimaloita Australiasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Yrityksen suurin omistaja on Transalta 61% omistusosuudella, josta firma on spin offina syntynyt.
Transalta Renewables web page

Transalta Renewablesin kassavirta jakaantuu seuraavasti:

Kaasu 47%
Tuuli 46%
Vesi 5%
Aurinko 2%

Melkein puolet kassavirrasta tulee vielä kaasuvoimaloista ja kaasuputkista, jotka yritys sai spin offista mukaansa. Kaasuvoimalat ovat kuitenkin huomattavasti puhtaampaa kuin hiilivoima ja voimalat tulevat olemaan käytössä vielä pitkään. Kiinnostavan yrityksestä tekee juuri se että voimalat  ovat melko uusia, jolloin ylläpitokustannukset ovat pieniä. Lisäksi laitosten vuokra-ajat niissä toimiville energiayhtiöille pitkiä. Vuokra-aikojen keskiarvo tällä hetkellä on noin 12 vuotta.

Yli 40% osuus kassavirrasta tulee jo tuulivoimaloista. Yhtiön uudet hankinnat tulevatkin keskittymään uusiutuvan energian ympärille.

Yleensä Utility-yritykset ovat velkaisia johtuen suurista investoinneista laitoksiin mutta Transalta Renewables on poikkeus. Sillä on EBITDA:n suhteutettuna velkaa vain 2,5 -kertaisesti. Yritys on kiinnostava myös osingon maksukykynsä puolesta.Yhtiön osinkoprosentti on tällä hetkellä noin 7% ja maksaa tällä hetkellä 76% AFFO:sta osinkoina, joka mahdollistaa myös tulevaisuudessa osingon noston. Näiden summana yritys on houkutteleva osinkosijoittajan näkökulmasta.

https://seekingalpha.com/symbol/TRSWF

Walde © 2014. All Rights Reserved | Powered by-Blogger | Designed by-Dapinder