perjantai 27. helmikuuta 2015

Company report: Revenio Group Oyj-- suomalaista teknologiaa


Revenio Group Oyj

 

Äskettäin Revenio Group julkaisi 2014 vuosikertomuksen, joka on erinomaisesti tehty ja loistava tiedonlähde jo mukana oleville sijoittajille ja eritoten niille, jotka eivät vielä tunne yritystä. Vuosikertomuksen innoittamana ajattelin käsitellä Reveniota myös blogissa.

Revenio Group yleisesti


Revenio on suomalainen terveysteknologiayhtiö,jonka pörssitaival alkoi 2001 ja joka on määrittänyt yritysstrategiakseen mittauksiin, seurantaan ja seulontaan keskittyvien keksintöjen ja menetelmien kehittämisen ja kaupallistamisen. Tarkemmin yrityksen historiasta ja matkasta terveysteknologia yritykseksi TÄÄLTÄ.

Tällä hetkellä Revenion perusliiketoiminta koostuu patentoiduista Icare silmänpainemittareista ja siihen myytävistä antureista. Lisäksi yritys omistaa 53% Oscare Medicalista ,joka on keskittynyt osteoporoosin seulontaan ja tunnistamiseen juuri markkinoille lanseeratulla  ultraääneen perustuvalla Oscare Sono mittalaitteella.

Vuoden 2015 puolella hyvien uutisten tahti on vain kiihtynyt. Revenio tiedotti lanseeravansa ihosyövän tunnistamiseen tarkoitetun laitteen yhteistyössä VTT:n ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Tämän lisäksi Revenio julkaisi lisenssisopimuksen Tide Medicalin kanssa astmasairauksien diagnosoitiin liittyvästä patentoidusta keksinnöstä. Yritys on täten saanut hyvän startin vuodelle 2015, joka on näkynyt myös yhtiön osakekurssissa.


Liiketoiminta  

 

Revenion liiketoiminta on hyvin kannattavaa. 2014 liikevaihto oli 16 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4.4 miljoonaa. Viimeiset kolme vuotta liikevoittoprosentti on ollut 30 paikkeilla ja liikevaihto noussut n. 20% vuosittain.

Suurinosa tuloksesta on tullut Icare silmänpainemittarin ja antureiden ansiosta. Antureiden myynnistä tulee tasaista tulovirtaa, eikä niiden myynti ole vähenemässä.  Esim, 2014 Icaren mittareille tehtiin noin 10 miljoonaan silmänpaineen mittausta ja antureita myytiin yli 7 miljoonaa.

Revenion tärkein markkina-alue on Yhdysvallat. Muita tärkeitä ovat Japani, UK ja pohjoismaat. Revenio on onnistunut luomaan hyvän kansainvälisen jakuluverkoston, joka myös auttaa uusien tuotteiden lanseerauksessa. Lähitulevaisuudessa tästä tulee hyötymään Icaren 2014 lanseeraama uusi HOME malli, joiden toimitukset tulevat kasvamaan 2015 aikana.

Revenio myös maksaa osinkoa. Keväällä saamme nauttia 0.45 euron osingosta osaketta kohden. Tämä on noin 2.2% osinkotuotto 20.18e osakekurssilla, mikä on mielestäni erinomainen taso kasvuyritykselle.

Loppusanat

 

Omistan Revenio:n osakkeita ja tulen todennäköisesti lisäämään omistustani tämän vuoden aikana. Helsingin pörssissä hyvät kasvuyritykset ovat vähissä. Ei Reveniokaan enää halpa ole mutta yritys on osoittanut kykynsä kasvaa 20% vuosittain ja uskon tulevaisuudessa uusien jo kerrottujen mittaus-, seurantalaitteiden tuovan lisäkasvua.

Walde




Walde © 2014. All Rights Reserved | Powered by-Blogger | Designed by-Dapinder