torstai 19. maaliskuuta 2015

Revenio Group: Yhtiökokous muistio


Olin tänään ensimmäistäkertaa pörssiyhtion yhtiökokouksessa. Kyseessä oli Revenio Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Kokous pidettiin Helsingissä, Finlandia-talossa. Olin paikalla 166 muun osakkeenomistajan kanssa. Paikalla oli edustettuna oli 40.3%  yhtiön äänivallasta.

Tapahtuman kiinnostavin osuus oli ennen yhtiökokousta järjestetty tunninmittainen informaatiotilaisuus, jossa käytiin yrityksen nykytuotteet ja mennyt vuosi Icare Finland toimitusjohtaja Timo Hilden:in vetämänä läpi. Lisäksi kerrottiin lisätietoja Revenio Research Oy:n tuoteaihioista. Lopuksi paikallaolijat saivat esittää kysymyksiä.

Seuraavia asioita kirjasin muistiinpanoihini. Selvennykseksi, että nämä ovat minun hätäiset muistiinpanoni, joten virheellistä tietoa saattaa olla mukana. Jäsentelen tärkeimmät alle:
  • Ensimmäiseksi Hilden mainitsi, että yrityksen toimialaluokitus muuttuu terveydenhuolto segmenttiin pörssissä. 
  • Maailmalla käytössä lähes 40000 eri Icare silmänpainemittaria
  • Patentteja puolustetaan. Hilden mainitsi, että juuri vähän aikaa sitten heidän patenttejaan oli loukattu ja siihen oli puututtu heti.
  • Brasiliaan myyntilupa
  • Icare:n jakeluverkko on tärkeä tekijä yrityksen menestykselle ja jakelusopimukset tehdään huolella. Revenio voi irtautua sopimuksista esim. jos jakelia ei täyty määrättyjä tavoitteita. Hilden mainitsi myös, että huonoimmat jakelijat vaihdetaan vuosittain.
  • Hilden kertoi myös mielipiteensä, että anturimyynti on 2-3 vuoden päästä 35% Icare silmänpainemittareiden liikevaihdosta. Lisäksi toinen anturien tuotantolinja aloittaa Suomessa kesällä. 
  • Timo Hilden ja Revenio Groupin toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara molemmat kertoivat, että kiinnostusta Icarea kohtaan on paljon ja heihin ollaan viikottain ehteyksissä  alalla toimivista yrityksistä ja myös optikkoliikkeet ottavat yhteyttä.  


Icare Home



  •  Saanut hyvän alun
  • Kesään mennessä nähdään onko potilaita riittävästi FDA-hakemuksen jättöön
  • Euroopassa kolme kliinista tutkimusta, joissa 250 potilasta. Tulokset näissä olleet erittäin hyvät.

Oscare Sono



  • Kysyntää seulontalaitteelle
  • Ensimmäiset jakelijat Suomen ulkopuolella Latviassa, Puolassa ja Italiassa


Revenio Research Oy



  • Reveniolle tarjotaan uusia mahdollisia terveysalan keksintöjä ja yritysosto mahdollisuuksia viikottain mutta Revenio on ottanut linjan, jossa rahoja ei hukata kalliisiin yritysostoihin vaan keksintöjen tekijät ennemminkin sitoutetaan yritykseen. 
  • Astma aihiosta kertoivat, että keskittyvät aluksi lasten astman seulontaan ja mittaukseen. Laite mittaa hengityksen virtausprofiilia. Tämä tehdään lapsen nukkuessa yöllä ja aamulla tulokset otetaan talteen. Tähän mennessä neljä erillistä koetta, joissa ollut 150 potilasta. Tulokset kuulemma olleet rohkaisevia.
  • Ihosyöpä aihiosa sen verran, että laitteella mitattu 100 potilasta 2013-2014. Tässäkin aihiossa tulokset rohkaisevia. Laitten etu jo markkinoilla oleviin kilpailijoihin kuvausalan koko, tarkkuus ja myös hinta tulevaisuudessa.

Yhtiökokous


Itse yhtiökokous läpivietiin ilman suurempaa draamaa. Esityslista meni nopeasti läpi, eikä asioista tarvinnut äänestää. Tilaisuus oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja vastasi omia ensikertalaisen odotuksia.








maanantai 2. maaliskuuta 2015

Update-Nordic Mining



Nordic Mining published interim report for the quarter ended 31 December 2014. You can find it HERE.
  
The report didn't contain anything new information for me. It was noted that the focus is on Engebo Rutile project and decisions about project permits are expected to "as soon as possible".
  
If we do quick calculation about company's value and share price alone Engebo basis. The company gives basic facts itself saying :
  
"Nordic Mining has a Estimated net presented value for the Engebø rutile project of USD 466 million after tax based on a discount rate of 8% and an average rutile price of USD 1,000 per tonne. Based on the outlook for titanium feedstock in general and rutile in the shower, the Estimated project financials indicate a robust project going forward. "
In Nov
Based on that we can make a rough calculation:

USD 466 million x 7.7 USD/NOK exchange rate =about 3.5 billion NOK

3.5 billion NOK / 308,504,805 shares = 11.6 per share

Current share price is 1 NOK. Let's hope the mine project will go on:).

Walde

Walde © 2014. All Rights Reserved | Powered by-Blogger | Designed by-Dapinder